Pienikin ympäristöteko painaa
(Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomat 3.8.2005)

Keijo West kirjoitti (HS 30.7.) ansiokkaasti muistuttaen matonpesulaitureiden aiheuttaman vähäisenkin vesien likaantumisen muodostavan aina osan kokonaisuudesta. Puolustaessaan matonpesulaitureiden asemaa Harri Lauronen (HS 28.7.) ei sen sijaan pysty tarjoamaan laitureiden säilyttämiselle kuin kaksi veruketta: perinteiden vaalimisen ja mattoihin tarttuvan tuoksun.

En voi kuvitella perinteiden kovasti kärsivän siitä, jos mattojen pesu siirtyy vedessä kelluvalta mattolaiturilta rannan läheisyyteen kuivalle maalle; kuormitusvaikutuksista sen sijaan tapauksissa ei ole epäselvyyttä. Mäntysuovan tuoksun taas saa mattoihin mäntysuovalla pesemällä, ilman likaista merivettäkin. Lisäksi voisi kuvitella olevan mukavampaa pestä matot puhtaalla juoksevalla vedellä ilman murheita mahdollisista ohiajaneiden veneiden aiheuttamista öljy- tms. likatahroista.

Vesistöjemme puhtaudesta huolehdittaessa tulee kaikki tekijät ottaa huomioon. Vaikka Pietari onkin Itämeren suurin kuormittaja, emme voi oikeuttaa omia päästöjämme vain siihen vetoamalla. Pienikin panos painaa ja puroista kasvaa virta.

Takaisin