Pääkirjoitus
(Ole Oikea 1/2003)
Niin se tämäkin vuosi alkoi nopeasti, että kohta on jo maaliskuu päässyt yllättämään meidät. Kohta saamme laittaa loputkin resurssit likoon, kun vaalikamppailun loppusuora alkaa. Kokoomus tuli ulos takakaarteesta kolmantena, aivan demareiden ja maalaisliiton tuntumassa. Tarvitaan vain kaksi ohitusta, niin voitto on meidän.
Vaalit tulevat olemaan luonnollisesti merkittävin osa alkuvuoden toimintaa. Tämäkin lehti on tässä numerossa liikkeellä vaaliteemalla. Helsingin nuoret ehdokkaat esittäytyvät ja vaalitiimityöskentelyn salat paljastuvat. Niille teistä, jotka ette ole vielä mukana kenenkään ehdokkaan vaalityöskentelyssä heitänkin haasteen: valitkaa oma ehdokkaanne ja lähtekää auttamaan häntä kohtia Arkadianmäkeä. Tiimeissä löytyy erinäköistä työtä erinäköisille ihmisille, jokaiselle on varmasti jotakin. Helsingissä on tarjolla yksi paikka lisää edellisvaaleihin verrattuna. Emme kai anna sen mennä väärään puolueeseen?
Vaikka alkuvuosi kuluukin vaalityössä, ei koko toiminta kuole maaliskuun kuudennentoista päivän jälkeen. Niin kevyempää kuin vakavampaakin toimintaa on tiedossa, tästä esimerkkeinä mm. järjestökoulutusta, eduskuntavierailu, uusien jäsenten ilta ja kaikenlainen klubitoiminta. Kuluvan vuoden merkittävimpiä haasteita ovat vaalien ohella erityisesti jäsenmäärien kasvattaminen ja passiivisten jäsenten aktivointi.
Jos muuten sinä, arvoisa lukija, tunnet kuuluvasi äskenmainittuun ryhmään ja olet toisinaan pohtinut, pitäisikö johonkin kokoomustapahtumaan lähteä vai ei (ja aina jättänyt lähtemättä), niin teepä ensi kerralla päätös lähteä mukaan. Pahimmassa tapauksessa tuhlaat muutaman tunnin, parhaassa löydät uuden harrastuksen ja kenties enemmänkin järjestötoiminnasta. Tuskinpa allekirjoittanutkaan tässä pääkirjoitusta naputtelisi, ellei Helsingin Kokoomuksen Nuorten silloinen puheenjohtaja olisi aikoinaan ylipuhunut minua osallistumaan Suurten Ajatusten Iltaan.
Uuden vuoden myötä muuttui tämänkin lehden ulkoasu ja päätoimittaja. Vaikka tällaiset muutokset eivät voi olla vaikuttamatta lehden olemukseen, ei aikomuksenani ole tehdä lehdestä itseni näköistä (se olisikin liian karmea näky), vaan piirin näköinen tarjoamalla kanava piirin sekä sen yhdistysten tapahtumien ja piiriläisten ajatusten laajemmalle julkisuudelle. Painotan vielä kohtaa "piiriläisten ajatukset". Jos yksi mies kirjoittaa puolet lehdestä, ei sen voi väittää kuvastavan Kokoomuksen Nuorten Helsingin Piiriä. Tähän tarvitaan teitä: jos joku tuntee palavaa (tai jo vähän hiiltynyttäkin) halua kirjoittaa tämän lehden tuleviin numeroihin, niin tekstejä otetaan vastaan osoitteessa reima.linnanvirta@welho.com.