Lautamiehet kansan edustajia
(Mielipide Helsingin Uutiset 1.8.2004, Alueuutiset 4.8.2004)

Viime aikoina on julkisuudessa käyty keskustelua käräjäoikeuksien lautamiesten äänivallan rajoittamisesta. Kun samaan aikaan tuskaillaan kansalaisten oikeustajusta poikkeavan tuomioistuinlinjan kanssa, tuntuu irvokkaalta esittää tämän oikeustajun tulkitsijoiden, lautamiesten, äänivallan rajoittamista.

Keskustelussa on nostettu esiin samalla kysymys kunnanvaltuuston valitsemien lautamiesten puolueettomuudesta. Miten käy, jos toinen samaan puolueeseen kuuluva on asianosaisena istuttavassa jutussa? Nähdäkseni huoli on kuitenkin pitkälti aiheeton. Ensinnäkin pelkästään saman puolueen jäsenyys ei tarkoita sitä, että henkilöt tuntisivat toisiaan tai edes tietäisivät juttua käsiteltäessä olevansa saman puolueen jäseniä. Ja jos taas lautamies sattuu asianosaisen puolueyhteyksien kautta tuntemaan, astuvat jääviysperusteet samaan tapaan näyttämölle kuin henkilöiden ollessa tuttuja mitä tahansa kautta. Pääsääntöisesti lautamiehet ovatkin osanneet jäävätä itsensä tarpeen vaatiessa.

Haittojen sijasta lautamiesten puoluesidonnaisuudesta onkin enemmän hyötyjä. Kunnanvaltuuston valitsemat lautamiehet kanavoivat hyvin yleisen näkemyksen tuomioistuinten oikeudenkäyttöön. Lautamiesten puoluesidonnaisuus tarjoaa tätä kautta kaksikin hyötyä oikeuslaitokselle. Ensinnäkin puolueiden kannattaa esittää mahdollisimman osaavia ehdokkaita nimettäviksi lautamiehiksi. Jos nimittäin puolue täyttää paikat keillä hyvänsä, jotka vain suostuvat puolueveron maksamaan, on olemassa mahdollisuus että puolue saa tästä negatiivista julkisuutta ja kärsii seuraavissa vaaleissa.

Toisekseen lautamiehet ovat kriminaalipolitiikan käyttäjiä. Heillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista rangaistuslinjaa maassa sovelletaan. Kunnallisvaalien kautta on siis mahdollista vaikuttaa oikeustodellisuuteen. Toisaalta on kuitenkin mielenkiintoista huomata, että vaikka useimmat puolueet ottavat eduskuntavaaliohjelmiinsa mukaan kriminaalipolitiikan, siis käytännössä rikoslain lieventämisen tai ankaroittamisen, ei kunnallisvaaliohjelmista valitettavasti yleensä löydy osiota, jossa otettaisiin kantaa oikeudenkäytön linjaan.

Takaisin